20. kesäkuuta 2017

Kesälomalla

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin... Ja allekirjoitan joka sanan!



Mietitäänpä muutamia tapoja aloittaa lomapäivä.

Tapa 1. Heräät aamulla ensimmäisen kerran, kun sänkyyn kömpii uninen lapsi ja nukahtaa vielä hetkeksi viereesi. Torkahdat itsekin, kunnes olohuoneesta kuuluu ensin toiset omiasi pienemmät askeleet ja sitten ovenraosta kuiskaus "äiti...". Heräilet hetken rauhassa ja nouset sitten ylös rauhalliseen aamuun.

Tapa 2. Heräät, kun miehesi herätyskello soi ja hän nousee lähteäkseen töihin. Päätät itsekin aloittaa päiväsi varhain. Aikaisissa loma-aamuissa on se hyvä puoli, että päivästä tulee pitkä ja tuntuu siltä kuin ehtisi tehdä paljon enemmän kuin herätessäsi vaikkapa tuntia myöhemmin. Saatat jopa ehtiä juoda aamukahvin, tai minun tapauksessani useammin aamuteen, rauhassa ennen kuin on aloitettava päivän askareet, toisin sanoen ennen kuin lapset heräävät.

Tapa 3. Heräät, kun lapset nahistelevat. Miten ovatkin jo ehtineet saamaan riidan aikaiseksi, kun itse juuri ja juuri olet saanut silmäsi auki!? Ei niin rauhallinen herätys tällä kertaa...

Tapa 4. Heräät ja on ihan hiljaista. Lapset ovat yökyläilemässä ja sen ansiosta olet nukkunut pitempään kuin aikoihin. Mihinkään ei ole kiire ja aamupalankin saa syödä rauhassa. Yleensä näin tapahtuu viikonloppuisin ja saat nauttia kahdenkeskisestä ajasta puolison kanssa. Vaihtoehtoisesti näin voi käydä myös arkena ja saat viettää koko aamun itseksesi. Aivan mielettömän harvinaista ja tuntuu vähän oudoltakin.


Tänä vuonna saan viettää todella pitkän kesäloman! Lomaa on nyt takanapäin 5 viikkoa ja edessä vielä lähes huimat 9 viikkoa. Lomaani on sisältynyt kaikki nuo edellä kuvailemani lomapäivän aloitukset. Ja miten ihanaa, että tämä pitkä loma on vielä mahdollinen. Ensi kesänä voi hyvinkin olla jo toisin, mutta se jää nähtäväksi sitten myöhemmin. Nyt nautin tästä kesästä täysillä. Ja kuten edellisessä postauksessa mainitsin takana on melkoisen rankka kevät. Koen, että olen lomani ansainnut. Vaikka ihan täysin en kesälläkään opintojani unohda ja suoritankin kesäopintoja parin verkkokurssin verran. Niistä en kuitenkaan ota stressiä pätkääkään ja olenkin ihan täysillä lomamoodissa.





Pojat lomailevat kanssani koko kesän. Saavat hekin siis ladata akkuja pitkän päiväkotitalven jälkeen ja valmistautua seuraavaan. Meillähän esikoinen menee syksyllä jo eskariin ja kuopus jatkaa päiväkotiuraansa.



Mitäpä olen sitten lomalla tähän mennessä tehnyt? Kun koulutyö päättyi alkoi työt kotona. Pari ensimmäistä lomaviikkoa menikin huhkiessa pihahommissa. Käytännössä lähes kaikki pihatyöt oli tekemättä, sillä työharjoittelun ohella en vain yksinkertaisesti jaksanut. Nautinkin ihan suunnattomasti, kun pääsin upottamaan käteni kukkapenkkien multaan ja tekemään fyysistä työtä pihaa muokatessani. Ja hyvää jälkeä tuli vaikka itse sanonkin. Kun pihatyöt tuli suurimmalta osin valmiiksi siirryin sisätiloihin. Vuorossa oli kodin suursiivous, jota kyllä jatkan vieläkin, mutta nyt olen jo siirtynyt penkomaan kaappeja. Kaitpa tätä voisi jonkin sortin konmarittamiseksikin kutsua. Tavoite olisikin siis kesän aikana päästä eroon kaikesta itselle turhasta ja tarpeettomasta. Näiden lisäksi on lasten kanssa ulkoiltu aamusta iltaan, vietetty sisällä sadepäivää, tehty lukuisia pyörälenkkejä, käyty leikkipuistossa, käyty kahvilassa ja ravintolassa herkuttelemassa sekä monen monta muuta mukavaa juttua.

Entäpä ne lomasuunnitelmat tästä eteenpäin? Kummempia suunnitelmia ei ole tehty. Tehdään sitä mitä huvittaa ja jos ei huvita niin ollaan tekemättä. Mökille varmasti mennään, kun sää sen sallii ja eiköhän käydä veneilemässäkin. Pieni kesäreissu kuitenkin on tiedossa kohti Turkua ja Naantalia heinäkuussa, kun mieskin sitten lomailee. Lasten ehdoilla reissuun lähdetään ja käydään tietenkin ainakin Muumimaailmassa.





Tällä viikolla vietetäänkin jo juhannusta. Sää ei nyt tänä(kään) vuonna taida olla parhaimmillaan, mutta eiköhän tuota keskikesän juhlaa kuitenkin tule vietettyä melko perinteisin menoin. Toivottavasti sää edes sen verran antaisi myöten, että grillaus onnistuu. Kyllä kyllä, olen perso ruualle sitä en kiistä! Ja jos sää on huono niin hyvä ruoka kyllä voi pelastaa paljon. 


Millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on?


13. kesäkuuta 2017

Pitkästä aikaa

Pitkästä aika jälleen täällä. Tovi onkin vierähtänyt edellisestä kerrasta, mutta minkäs mahtaa. Kun tauko ensin oli kestänyt kuukauden, kesti se helposti muutaman samanmoisen lisää. Talven kiireet veivät mennessään eikä millekään tuntunut riittävän tarpeeksi aikaa. Siispä jotain kivaakin jäi valitettavasti tekemättä. Hengissä kuitenkin ollaan.

Mitä on sitten talven ja kevään aikana tullut tehtyä. Ainakin opiskeltua, paljon. Siitä vielä lisää toisen kerran. Vähän käytiin reissussakin, mutta ihan kotimaan rajojen sisäpuolella. Mukaan mahtui valitettavasti myös sitä perinteistä eli sairastelua keväiseen tapaan. Ja tietysti sitten myös sitä ihan jokapäiväistä, jalat maassa pitävää ja kaiken muun yli kannattelevaa perhe-elämää. Melkoisen rankka kevät kuitenkin on takana, sen sanon. Nyt kuitenkin vietän jo kesälomaa ja meidän lomakuulumisia ja -suunnitelmia lisää seuraavalla kerralla.