22. kesäkuuta 2016

Kesämuistoja

Kaksi vuotta sitten meillä elettiin vauvavuotta. Kuopus oli puolivuotias ja elämän alkutaival oli ollut melko stressaavaa aikaa varsinkin minulle vaikka näin jälkikäteen mietittynä kaikki meni lopulta paremmin kuin hyvin. Kesä oli helteinen ja kaikkein kuumin jakso vietettiin mökillä vilvoittavan veden äärellä. Muistan erään aamun, kun kuopus oli herännyt aamumaidolle kuuden kieppeillä ja syötön jälkeen suuntasin itse aamu-uinnille. Aikaisesta aamusta huolimatta ilma oli jo niin lämmin ja enteili taas hellepäivää. Järvivesi viilensi mukavasti ja virkisti yön jäljiltä. Olo oli niin rentoutunut. Sinä aamuna tajusin miten stressaantunut olin ollut. Yhtäkkiä kaikki se stressi oli poissa. Sen sulatti samaan aikaan sekä helle että järviveden viileys ja se leppoisa tunnelma mikä mökillä vallitsi. Kellään ei ollut kiire mihinkään. Ei ollut mitään pakollista tekemistä. Sai tehdä juuri sitä mitä halusi ja silloin parasta oli olla vaan. Kaipaan sitä samaa tunnelmaa. En löydä sitä pakottamalla, se tulee jos on tullakseen. Huomenna suunnataan mökille ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Vietetään juhannusta. Se tietää sitä, että syödään hyvin, ehkä liikaakin. Saunotaan ja uidaan ken uskaltaa (viime kesänähän luovuin talviturkistani vasta elokuussa). Rentoudutaan ja unohdetaan arjen kiireet. Ehkä taas saavutan edes ripauksen siitä samasta tunnelmasta kuin kaksi vuotta sitten.


21.7.2014 klo 7


21.7.2014 Nyrkkipyykkiä mökillä


22.7.2014 Kuopuksen päiväunipaikka.



Näiden tunnelmakuvien myötä haluan toivottaa kaikille

Hyvää Juhannusta!


14. kesäkuuta 2016

Mitat ja muut motivoijat

Pari päivää sitten kirjoittelin keväällä aloittamastani elämäntaparemontista. Se miten olen kaiken toteuttanut perustuu itse itselleni asettamiini tavoitteisiin. En kaivannut suurta painonpudotusta vaan enemmänkin yleistä hyvinvointia ja siinä olen onnistunut. En kuitenkaan lopeta tätä tähän vaikka voinkin nyt paremmin. Minulle tässä on kyse jatkuvuudesta ja siitä, että muokkaan omat elämäntapani sellaisiksi joiden kanssa voin nauttia elämästä ja voida hyvin.




Mutta mikä minua siis motivoi? Tietysti suuri motivoija on se hyvä olo, jonka olen jo itselleni saavuttanut ja ajatus siitä, että jatkossa voin voida vielä paremmin. Kaipasin kuitenkin jotain muuta vielä konkreettisempaa todistetta edistymisestäni. Niinpä otin itsestäni pari mittaa, painon ja vyötärön ympäryksen ja näitä aloin seurata. Aloitin mittojen ottamisen 19.4. tiistaina ja siitä lähtien olen ottanut uudet mitat viikon välein. Mitat olen ottanut heti aamulla herättyäni. Ja kyllä se vaan on kivaa lisäpotkua itselle antanut, kun näissä luvuissa huomaa muutoksen. Edelleenkään en havittele varsinaista painonpudotusta, mutta toki se väkisin hieman alaspäin tulee näillä muutoksilla joita olen tehnyt liikunnan ja ruokavalion suhteen. Mukavin muutos on tapahtunut tuossa vyötärönympäryksessä ja siihenhän toki sitä muutosta toivoinkin. Vieläkin on pieni vararengas paikoillaan, mutta hurja muutos on jo tapahtunut ja siihen olen tyytyväinen. Harmi, että en ottanut kuvia lähtötilanteesta. Niistä näkisi itse vielä selvemmin muutoksen. Alla joka tapauksessa pieni katsaus mittaustuloksiin aloituksesta tähän päivään.


Lähtötilanne 19.4.

Paino 66,1kg
Vyötärönympärys 77cm

Tilanne 8 viikon jälkeen 14.6.

Paino 63,8kg
Vyötärönympärys 70cm


Paino on siis tullut alas 2,3kg ja vyötäröltä kadonnut 7cm. Mainittakoon, että vyötärön ympärys on mitattu siitä perinteisestä kohdasta hieman navan yläpuolelta. Se vararengashan tyypillisesti kertyy navan alapuolelle ja näin minullakin. Tarkennus siksi ettei tulisi kuvitelmaa, että mistä enää haluan eroon sillä tämän hetkinen vyötärönympärysmittani on jo oikein hyvä. Vyötärön kaventumiseen on vaikuttanut kaksi asiaa. Rasvaa on toki hävinnyt, mutta ennen kaikkea ruokavalion muutos ja erityisesti sokerin käytön runsas vähentäminen on vaikuttanut niin ettei vatsaa enää turvota ja jatkuva pöhötys on kadonnut. Olen tuloksiin enemmän kuin tyytyväinen. Painon kanssa olen varovainen ettei laske liikaa. 62kg olisi semmoinen sopiva paino ja alle 60kg ei saa missään nimessä mennä. Luulen vain, että painon on annettava siihen alimpaan luvattuun rajaan pudotakin, jotta pääsen kokonaan eroon tuosta koko ajan pienenevästä vararenkaasta. Siihen asti jatkan enemmän rasvaa polttavaa treeniä. Sitten olisi suunnitelmissa aloittaa vähän enemmin lihaksia muokkaava ja vaikka jopa hieman kasvattava salitreeni. Mutta siitä sitten enemmän kun sen aika on. Näin omatoimisesti treenaillessa pidän maltin valttina enkä haukkaa liikaa kerralla.

Mikä muu sitten antaa potkua? Mietin jo aiemmin keväällä, että tarvitsisin uuden sykemittarin. Vanha ei enää toiminut ja olin lainaillut miehen sykemittaria lenkillä, jotta voisin seurata edes sykettä. Lisäksi käytin älypuhelimen liikuntasovellusta (Sports Tracker), joka kertoi tietoja kuljetusta matkasta. En kuitenkaan tykkää aina kantaa puhelinta mukanani ja sen takia koin homman vaivalloiseksi. Sainkin sitte toukokuussa ahaa-elämyksen ja menin ja marssin kauppaan ja ostin Polar M400 urheilukellon. Kello onkin hankintapäivästä alkaen kulkenut mukana yötä päivää. Kyllä vaan taas antoi monipuolisilla ominaisuuksillaan lisämotivaatiota treeniin. Voisin kirjoitella kellon käytöstä kokemuksia enemmänkin ihan omaan postaukseen.

Sitten on tietysti näitä ehkä hieman pinnallisempia asioita, jotka motivoivat. Farkut sujahtavat jalkaan niin paljon mukavammin ja viime kesänä hieman kiristäneet kesävaatteet ovat taas sopivia. Uusia treenivaatteita on tullut hommattua ja kyllä sekin vaan omalla tavallaan tsemppaa ja onhan shoppailu kivaa puuhaa! ;) Ja toki sekin on kivaa, kun oma mies kehuu tulosten todellakin näkyvän. Haluan kuitenkin huomauttaa etten treenaa siksi, että muut näkisivät tulokset vaan teen tätä ihan itseäni varten. En kuitenkaan kiellä etteikö itsetuntoa hivelisi, kun toinen kommentoi positiiviseen sävyyn.

Tietysti myös se treeniin sujuminen kerta toisensa jälkeen tsemppaa aina eteenpäin. Tässä ajassa mitä tätä matkaa nyt olen kulkenut on saanut jo tankoon lisätä painoja kyykätessä jne. Muutenkin moni asia tuntuu sujuvan kevyemmin ja askel on jotenkin menevämpi. Nukun paremmin tai sitten vaan olen saanut itseeni lisää virtaa parantuneiden elämäntapojen myötä ja olen sitä kautta pirteämpi. Olo on vaan kertakaikkiaan niin mahtava nykyään. Olen kuin uusi ihminen ja mikäpä sen parempaa!


Mikä sinua motivoi toimiaan tavoitteidesi saavuttamiseksi?


13. kesäkuuta 2016

Traktoreita

Meidän nuorimmainen tykkää nykyään kovasti traktoreista. Mikäpäs on tykätessä. Löytyyhän noita leluina monen monta kappaletta. Jostain syystä niitä on kertynyt. Ja löytyyhän sitten ihka oikeita traktoreitakin lähipiiristä papalta ja taatalta yhteensä kolmin kappalein. Kyytiin on päästävä joka kerta, kun käymässä ollaan. Ja kävihän traktori viime viikonloppuna ihan meidän omassa pihassakin, kun isi ajeli meille ison kärrillisen verran polttopuita. Ja mitäpä muuta puutalkoiden jälkeen isi tekikään? No käytti tietenkin molemmat pojat traktoriajelulla. Nuorimmainen juttelee traktoreista paljon. Vielä sana traktori on hieman hankala lausua, joten hän sorauttaa ärrän posket täristen ja sanoo "otri". Pitkään traktorifanilta puuttui asiaankuuluva vaatetus, mutta jo tässä taannoin (eli aika kauan aikaa sitten) metsästin tätä tiettyä Naperonutun traktoritrikoota kangashamstereista. Kaavana tässä jo se perinteinen Nosh. Niinpä sai poika traktoripaidan ja on se vaan ollut mieleinen!









12. kesäkuuta 2016

Elämäntapamuutoksen alkumetreillä

Olen jo pitkään, jos totta puhutaan niin kuukausien ajan miettinyt syitä vetämättömään olooni. Olen tuntenut itseni aikaansaamattomaksi monessa asiassa. Väsymys on painanut vaikka olisin nukkunut hyvät ja riittävät yöunet. Olo on ollut huono fyysisesti, mutta myös henkisestikin jossain määrin johtuen ainaisesta epänormaalista olosta. Vatsaa turvotti ja erityisesti iltaisin näytti kuin olisin ollut raskaana ainakin viidennellä kuulla. Olin todella huonolla tuulella koko ajan, mikään ei tuntunut menevän oman mielen mukaisesti. Kaikki asiat ja välillä jopa ihmisetkin ärsyttivät. Hermostuin herkästi melko pienestäkin. Ei siis mitenkään mukava olotila. Alitajunnassa olen tiennyt mistä on ollut kyse, mutta sen myöntäminen ääneen on ollut vaikeaa. Sehän olisi johtanut siihen, että asialle pitää tehdä jotain ja sekin tuntui olevan suurten ponnistelujen takana. Mieluiten olen käpertynyt sohvalle ja syönyt suklaata. Siitä nyt ainakin tuli hetkeksi hyvä mieli.


No, eihän se nyt ihan niin mennyt. Ei parantunut olo eikä mieli.


Ja se syy kaikkeen. Mikäpäs muu kuin ihan omat elämäntavat. Olen elänyt ihan sellaista perusterveellistä elämää aina. Koskaan en ole ollut ylipainoinen ja sitä kautta minun ei ole suuremmin tarvinnut miettiä mitä syön. Myönnän kyllä, että pieni vararengas on päässyt kertymään lasten saannin jälkeen ja siitä olen toivonut pääseväni eroon. Ei se ketään muuta ole varmasti häirinnyt kuin minua itseäni ja ihan itseäni varten siitä eroon haluankin. Pääsääntöisesti ruokavalioni on koostunut ihan normaalista perusruuasta. Silloin tällöin on sitten lautaselle eksynyt ns. roskaruokaa. Mutta ne muut herkut. Olen aina ollut perso makealle, erityisesti suklaa on suurta herkkua. En toki ole kieltäytynyt karkeista enkä leivonnaisistakaan. Ja jos maistuu makea niin vastapainoksi menee toki suolaistakin. Silloin tällöin, toisinaan liiankin usein, kaupasta tarttui mukaan vaikkapa sipsipussi dippeineen päivineen. Ja mikäpä oli herkutellessa huolettomasti, eihän se kiloissa näkynyt. Kaiken tämän lisäksi olin laiminlyönyt itseäni muutenkin. Liikunnan harrastaminen oli satunnaista ja tuntui usein pakolliselta pahalta minulle joka ennen nautin liikkumisesta. Taisin sairastua siihen äitien syndroomaan, jossa uppoudutaan niin syvälle lapsiperhe-elämään, että vaivihkaa unohtaa itsensä. Ja kun vielä kaiken lisäksi jo aiemmin mainitsemani työasiat eivät ole järjestyneet toivotulla tavalla niin syvä soppa oli valmis.

Kevättalvella koin jo pienen herätyksen ja (alkuun) pakotin itseni ulos ja lenkille Y K S I N. Jo se pelkästään piristi mieltä ja kehoa kun sai reippailla tunnin ihan vaan omassa seurassa. Pikkuhiljaa mieleen alkoi hiipiä ajatuksia vähän reippaammasta tahdista. Kun lumet sulivat lisääntyivät lenkkimäärät. Aloin haaveilla paranevasta kunnosta ja sitä kautta aina vaan paremmasta olotilasta. Jo kevyen lenkkeilyn aloitus sai aikaan ison muutoksen yleisessä hyvinvoinnissa. Kuitenkin tiesin, että jokin mätti edelleen sillä olo olisi voinut olla vieläkin parempi. Niinpä aloin pohtia syömisiäni. Eräänä viikonloppuna tein päätöksen, että jätän sokeriherkut hetkeksi kokonaan pois. Halusin huomata minkä vaikutuksen se saa aikaan. Pois jäivät siis suklaat, karkit, leivonnaiset, jäätelöt, mehut... Ainut makea mitä käytin oli pieni loraus hunajaa maustamattoman jugurtin ja sokerittoman myslin kanssa. Muuten ruokavalion säilytin melko ennallaan, mitä nyt lisäsin reilusti kasvisten määrää lautasella. Tuolloin aloittaessani tämän oman "dieetin" vappuun oli aikaa kaksi viikkoa. Sovin itseni kanssa, että vappuna saan syödä yhden munkin.

Nyt tuosta aloituksesta on aikaa kahdeksan viikkoa. Alun sokeriton pari viikkoinen oli herättävä kokemus. Vointi parani huimasti enkä kärsinyt enää sokerin aiheuttamasta krapulasta. Aloittaessani mietin, että kuinkahan pahat vieroitusoireet tulee mutta täytyy sanoa, että ei tullut minkäänlaisia. Se muutos olotilassa oli niin palkitseva, että ei tehnyt edes mieli sokeriherkkuja. Olen nyt jo sallinut itselleni viikonloppuisin jotain pientä herkkuakin, joten ihan sokerittomalla en enää ole. Mutta mieleni ei enää tee vetäistä suklaalevyä kerralla vaan otan vain pari palaa ja se riittää. Silloin tällöin juon lasin mehua, mutta en enää päivittäin kuten ennen. Aiemmin join aamulla aina mehua, mutta nyt se on vaihtunut reiluun lasilliseen vettä. Veden juonnin lisääminen onkin muuten yksi tärkeä muutos minkä olen saanut aikaan. Olen ennen useimmiten juonut kaikenkaikkiaan liian vähän, mutta nyt tiedän senkin asian olevan tasapainossa. Vatsaakaan ei enää turvota oikeastaan ollenkaan muutamia satunnaisia kertoja lukuunottamatta ja se jos mikä on mukava tunne. Enkä tarkoita niinkään sitä, että "valeraskausvatsa" on kadonnut vaan ihan sitä tunnetta kun vatsa voi hyvin.

Entä se liikunta sitten. Olen alkanut löytää liikunnan ilon vuosien kadoksissa olon jälkeen uudelleen. Tällä hetkellä sopivia liikuntamuotoja minulle on sellaiset jutut, joita voin lähteä tekemään mihin aikaan tahansa. Mieluiten lähden kuluttamaan lenkkipolkuja. Kävely vaihtuu jo välillä mukavasti juoksuaskeliin. Lisäksi meillä on autotallissa pienimuotoinen kotipunttis ja siellä käyn tekemässä lihaskuntoharjoittelua. Kävinpä muuten viime viikolla kokeilemassa ensimmäistä kertaa kahvakuulailuakin. Olen kuulaa heilutellut omaksi ilokseni kyllä ihan kotosallakin, mutta ohjatulla tunnilla en ole käynyt. Ja voitteko kuvitella helpommin saavutettavissa olevaa jumppaa!? Kävelet puolisen kilometriä puistoon ja sieltä löydät iloisen jumpparyhmän ja iloisen naapurin jumppaa vetämässä. Ei tarvitse varata aikaa siirtymisiin paikasta toiseen, kun olet perillä jo melkein kun astut ovesta ulos. Liikuntaa tällä hetkellä juuri minun makuuni. Nyt jatkan tällä tavalla ja jatkossa haaveilen siirtyväni ihan kunnon kuntosalille ja ryhmäliikuntatunneillekin. Ehkäpä sitten syksyllä.

Mitä tästä kaikesta on sitten seurannut? Jatkuva väsymys on kadonnut. Nykyäänkin väsyttää silloin tällöin, mutta nyt se johtuu hyvin sujuneesta liikuntasuorituksesta tai sitten ihan rehellisesti siitä, että joskus sitä tulee nukuttua liian vähän. Mutta sekään ei menoa haittaa, kun henkisesti voin paremmin kuin aikoihin. Moni vastoinkäyminenkin tuntuu pieneltä nykyään. En ole enää huonolla tuulella jatkuvasti vaan mieli on iloisempi. Kiukuttaa saa edelleen silloin kun siihen on syy, mutta ihan pienimmät asiat ei enää saa verenpainetta nousemaan. Ja fyysisestikin voin paremmin. Yhtenä asiana jo se aiemmin mainitsemani vatsan hyvinvointi. Mutta lisäksi huomaan kuntoni parantuneen. Jaksan monia asioita paremmin kuin pitkiin aikoihin. Erityisesti keskivartalon lihastasapaino on parantunut ja se vaikuttaa ryhtiin ja siihen ettei selkäni ole enää niin usein kipeä kuin aiemmin. Lisäksi meidän 15-kiloinen kuopus nousee nykyään kevyesti hartioille (aiemmin en meinannut uskaltaa, sillä pelkäsin että pudotan!). Lisäksi huomaan vartaloni kiinteytyneen ja painokin on pudonnut hieman vaikka sitä en lähtenyt tavoittelemaankaan. Kaikkein tärkeimmäksi muutokseksi koen kuitenkin sen, että elämänlaatuni on parantunut jo näin lyhyessä ajassa.

Mikä minua sitten motivoi kaiken jo edellä mainitun lisäksi?

Palaan kertomaan siitä lisää tiistaina, sillä tuolloin tulee kuluneeksi kahdeksan viikkoa siitä kun otin mitat avukseni muutoksen seurantaan. Lisäksi on muutama muukin motivaatiota lisäävä seikka, mutta niistäkin enemmän parin päivän päästä.