27. marraskuuta 2015

Dinofanin unelma

Isoveli on ihan hurahtanut dinosauruksiin. Hän on dinofani isolla D:llä! Varsinainen dinotieteilijä, jolta tulee luento aiheesta vaikka tuntemattomalle kaupan kassajonossa. Välillä ei matkaa meinaa päästä millään jatkamaan, kun poika jää suustaan kiinni. Ei ole ainakaan siinä asiassa isäänsä tai äitiinsä tullut. Oltiin meinaan molemmat lapsina hieman ujompaa sorttia. Onhan tuo isovelikin semmoinen ujonpuoleinen, mutta ei siinä mittakaavassa kuin muistan itse olleeni. Reipas poika, mitähän hänestä mahtaakaan tulla. Tällä hetkellä asioihin paneutuminen on niin kovin intensiivistä, että mikään muu ei meinaa kiinnostaa.

Tämä dinohurahdus on nyt kestänyt vuoden verran. Alkunsa se sai joskus vuosi sitten syksyllä, en oikein tarkkaan edes muista mistä. Mutta lopullinen hullaantuminen tapahtui, kun viime vuonna joulukalenterista tuli pojalle ihka ensimmäinen dinosaurus. Semmoinen muovinen lelu siis, ihan oikea tyrannosaurus rex, tai T-rex, kuten poika usein täsmentää. Nyt noita leluja onkin yllättäen siunaantunut ainakin kolmatta kymmentä, jos ei jopa neljättä. Paljon niitä ainakin on, laskuissa olen seonnut jo ajat sitten.

Hetken aikaa sain itseäni kypsytellä ajatukseen dinopaidasta. Olen tähän asti tykännyt pukea lapseni lapsekkaisiin kuoseihin ja ajatus dinosauruksista sai minut ennakkoluuloiseksi. Toki dinoja löytyy lapsekkaissakin kuoseissa, niitäkin on kaapissa odottamassa jo. Mutta halusin nyt täyttää pojan toiveet ja tehdä kunnollisen dinopaidan niin, että dinot ihan oikeasti näyttää dinoilta. Meinasin vain kypsytellä liian kauan ja lähes kävi niin, että haluamaani kangasta ei meinannut löytyä. Lopulta onnisti ja sain napattua viimeisen palan Nimipyyhe.com:sta. Kangasta tuli metrin verran ja siitä saa vielä lisää paitoja, kun edellinen jää pieneksi, tai vaikka teepparia kesäksi. Jos nyt dinofanius kestää vielä sinne asti...

En kuitenkaan halunnut ihan koko paitaa täyteen dinoja. Niinpä etsin sopivaa raitatrikoota ja sellaista löytyi Ainolasta. Ja olikin juuri tismalleen sopivan sävyistä vihreä-valkoraitaa. Tuli kiva paita vaikka itse sanokin. Ja mikä tärkeintä, poika oli ja on edelleen ihan onnessaan. Aina kun dinopaita löytyy kaapista puhtaana, on se päälle saatava. Eli toisin sanoen usein!








Kaavana tässä Rascal, joka löytyy Ottobren numerosta 4/2013. Minun makuun kiva raglanhihainen ja helppo kun mikä. Kyseisellä kaavalla onnistuin ekaa kertaa kohdistamaan raidatkin mutkattomasti (tämä tosin yhdessä toisessa paidassa, postaillaan siitä sitten toisen kerran enemmän).




Aikas hurjia nuo dinosaurukset, eikös vaan!? =)


19. marraskuuta 2015

Aavistus talvesta

Eilen vielä muistelin jo kohta mennyttä syksyä. Tänään aamulla maa olikin valkoinen, kun herättiin. Ihmettelin makuuhuoneesta ulos raahautuessani, että onpa ulkona jotenkin valoisan oloista vaikka olikin vielä lähes pimeää. Aamusilmillä tovin tihrustin ja hoksasin, että luntahan siellä. Ei sitä nyt paljon ole, mutta on kuitenkin. Sen verran, että kummasti on valoisampaa nyt päivälläkin kaiken harmauden jälkeen. Mielikin tässä ihan piristyy. Näinköhän tämä kuitenkaan vielä virallisesti on täällä meilläpäin ensilumi. Kyllähän tuo maassa on pysynyt nyt jo yli puolen päivän. Mutta en tiedä onko sitä vaadittavaa määrää. Täältä löysin hauskan ensilunta koskevan sivun. Siellä ensilumi määritellään lyhyesti näin: 

Ensilumeksi määritellään lumikerros, 
joka on vähintään yhden senttimetrin paksuinen ja 
havaintoasemalla kello kuudelta aamulla UTC-aikaa.


Kuvauspäivä 19.11.2015

4v teki talven ensimmäisen lumiukon. Yhdessä
laitettiin suu, nenä ja silmät paikoilleen.


Jäljet lumessa. Aina yhtä jännittävää lapsille.

Mopoilu ei oikein ole talvilaji.

Lunta ja jäätä.

Häivähdys syksystä.


Näissä tunnelmissa on mukava jäädä odottelemaan talven tuloa. Varsinkin tuo meidän isoveli on jo melkoisen malttamaton. Toivottavasti tuleva talvi olisi hieman parempi kuin pari edellistä. Olisi mukava jo pian päästä kaivamaan esiin pulkat, liukurit, sukset ja kaikki muut talvivälineet. Mukavaa talven odotusta kaikille!

18. marraskuuta 2015

Lapsen silmin

Palaan hieman ajassa taaksepäin. Aiemmin syksyllä esikoinen toivoi, että saisi ottaa kuvia oikealla kameralla. Lupasin, että kyllähän se onnistuu. Meillä on minun vanha pokkarikamera, jo vähän huonokuntoinen kun tarkennus ei oikein toimi. Sillä kuitenkin nelivuotias saa vielä täysiään otettua kuvia. Niinpä annoin kameran pojan käsiin ja lähdettiin ulos. Voi sitä lapsen iloa ja intoa. Poika juoksi paikasta toiseen kuvia räpsien ja niitä kertyikin ainakin sata. Hän sai kuvata juuri sitä mitä halusi ja pintaraapaisun lopputuloksesta näette alla.


Kuvauspäivä 8.10.2015




















17. marraskuuta 2015

Keskoslasten päivä

Tänään marraskuun 17. päivä on keskoslasten päivä. Päivä koskettaa minua kovasti ja syvältä, sillä kuopuksemme syntyi keskosena raskausviikolla 34+0.

Ennen kuopuksemme syntymää en ollut kovin tietoinen siitä, millaisia riskejä keskosuuteen voi liittyä. Itse asiassa olen perehtynyt asiaan vasta viime aikoina enemmän, enkä vieläkään kovin syvällisesti. Liian paljon koskettaa ne monet tarinat, kun kaikki ei olekaan mennyt kovin hyvin. Suojelen itseäni luultavasti siltä ajatukselta, että mitä olisi meillekin voinut käydä.

Kun jouduin sairaalaan meille ei missään vaiheessa suoranaisesti kerrottu millaisia riskejä tilanteeseen liittyy. Toki tietyt riskit kerrottiin, kuten että ennenaikaisen lapsivedenmenon myötä tulehdusriski kasvaa mitä pitemmälle mennään. Mutta siitä mitä seurauksia keskosuudesta voi tulla, siitä ei puhuttu. Itse asiassa siitä ei ole puhuttu myöhemminkään, ei edes neuvolassa. Enkä ole oikeastaan edes kyseenalaistanut asiaa. Ehkä tilannetta ei lähdetä etukäteen arvailemaan vaan katsotaan miltä tilanne näyttää päivä kerrallaan.

Se mistä kuitenkin puhuttiin oli se mitä on odotettavissa synnytyksen jälkeen. Vauva voi voinnin mukaan viettää aikaa synnytyssalissa vanhempien luona... Joutuu tarkkailuun vauvateholle... Saattaa tarvita tukea hengitykseen... Ei osata sanoa kuinka kauan joutuu olemaan tarkkailussa...

Kaikki mitä kerrottiin huojensi kuitenkin mieltä. Jotenkin tunsin, että ollaan turvassa. Onneksi, koska jos olisin alkanut hermoilla tai pahimmassa tapauksessa panikoida ei siitä olisi ollut vauvan hyvinvoinnille mitään hyötyä. Olenkin aina ollut ihminen joka ottaa asiat niin kuin ne vastaan tulevat. Turhia en hermoile siinä hetkessä. Vasta jälkikäteen alan miettiä mitä olisi voinut käydä, miten asiat olisi voineet mennä. Niin myös nyt.

Meillä kaikki meni hyvin. Syntyi terve poika, pieni sellainen. Mutta niin reipas ja kuitenkin koostaan huolimatta jo vahvaa tekoa, että sairaalassaoloaikakin jäi ennalta pelättyä lyhyemmäksi. Kerron meidän tarinan vielä myöhemmin kokonaan. Haluan vielä laittaa ylös ne muistot, jotka tilanteeseen liittyy. Nyt ne ovat vielä niin tuoreina mielessä. Tuskin koskaan unohtuvatkaan.

16. marraskuuta 2015

Joko saa mennä nukkumaan!?

Ei minua sentään ihan nyt keskellä päivää niin kovin väsytä. Mutta pari päivää sitten odotin jo päivällä malttamattomana nukkumaan menoa. Miksikö? No meille ostettiin vihdoin ja viimein uudet peitot!

Meillä on ollut semmoinen tuplaleveä peitto niin kauan kuin miehen kanssa ollaan yhdessä oltu. Eli, öö... 14 vuotta! Kivahan se tuplaleveä on ollut. Miehen mukaan parasta siinä on se, kun ollaan saman peiton alla ja pääsee helposti ihan viereen. Kyllä, onhan se kivaa ja ajatuksena oikein suloinen. Mutta kun siinä on sitten se mutta. Se peitto on iso. Lähes liian iso yhden ihmisen käsitellä. Siis olen kyllä monesti saanut lakanat vaihdettua ihan itse, kykenen siihen kyllä. Mutta on se kuitenkin hankalaa ja hikikin meinaa tulla ja toisinaan tuleekin. Ei asetu pussilakana kunnolla vaikka humpsutat toisesta reunasta ja sitten toisesta ja sitten vielä kulmista. Ja se peitto on niin iso ettei se mahdu edes kunnolla pesukoneeseen vaikka ei meillä ihan pienin pyykkäri olekaan. Eli peiton pesu on oikeasti hankalaa ja pesulassa pesettäminenkään kahdesti vuodessa (sitähän ne suosittelee) ei houkuta ihan vaan hinnan puolesta. Lisäksi lakanat on tosi isoja. Todella hankalat silittää (siksi en ole silittänytkään) ja vaivalloiset viikata kaappiin. Ja ehkä se yksi isoimmista pointeista ikinä. Peittoa ei koskaan riitä tarpeeksi molemmille. Ehkä sitä ennen riitti, mutta ei tässä vaiheessa kun yhteistä elämää on takana tosiaan se 14v, naimisissakin yli 5v ja lapsiakin 2kpl.

Näitä yllämainittuja perusteluja olen miehelle jo muutaman tovin (ehkä ainakin pari vuotta) koettanut selittää. Ajatuksen piti selvästi antaa kypsytellä pitkään ja rauhassa kunnes lupa heltisi. Lupa jäi odottamaan vielä sitä, että jos saataisiin jostain vähän alennuksella. Ei ole peitotkaan meinaan ihan niitä halvimpia hankintoja. Ja nyt se ale tuli perhemarketin asiakasomistaja-alennuksella. Niinpä peitot tarttui matkaan. Siis nimenomaan P E I T O T ! Kaksi peittoa, normaalileveät, molemmille omat. Ihanaa! Ei enää jättimäisiä pussilakanoita, painavaa peittoa, pesun hankaluutta. Eikä enää tappelua siitä kuka saa enemmän peittoa tänä yönä. Mies myös kysyi, että vaihdanko tästä lähin lakanat yksin. Tokihan tuo nyt paremmin sujuu yksin ja varmasti näin tulee jatkossa tapahtumaan. Ja edelleen pääsee niin halutessaan toisen viereen, ihan liki. Mahtuuhan sitä kaksi normaalileveänkin peiton alle, kun oikein tiivistää.

Tämähän tarkoittaa nyt myös tietenkin sitä, että pussilakanavarastokin kokee nyt muodonmuutoksen. Ihan pikaisesti ostin nyt raitaa sänkyyn, kun halvalla sain. Ihan kivat on. Mies tosin nurisee pinkistä väristä, olisi halunnut turkoosit. Perustelin, että meillä ei muuten sisutuksessa pinkkiä ole missään, joten lakanat nyt tulee juuri nämä. Ne kuitenkin päivällä menee piiloon päiväpeiton alle (silloin, kun joku sen jaksaa laittaa). Ehkäpä muuten kirjoitan joulupukille ja toivon pehmeää paketti lakanoiden muodossa.



Lakanasetti löytyi Anttilasta.


Ihan aasinsiltana tästä päästiinkiin askel eteenpäin, kun aloin samaan syssyyn valitella makkarin muuta sisustusta. Ollaan asuttu tässä nyt 2,5v ja ihan ok on ollut kaikki aiempien asukkaiden pintavalinnat. Mutta nyt alkaa olla olo, että kaipaisi jotain oikeasti oman näköistä. Kuopuksen huone ollaan laitettu viime vuonna tapetin osalta uusiksi. Jospa nyt olisi aika hieman laajentaa. Vihreää valoa näytettiin ja nyt hieman mietitään sitten makkarin laittoa tässä talven aikana. Olen jo selannut tapetteja, ylläri! Mutta siitä pintaremontista sitten enemmän, kun sen aika on.



Tässä hieman kurkkausta meidän makkariin.
Sinällään tässä ei ole mitään vikaa ja sitten toisaalta
vikaa on paljon. Suurin murhe on tuo tapetti, josta
en pidä yhtään. Se menee vaihtoon ehdottomasti.
Lisäksi värimaailma tulee muuttumaan. Onneksi
ollaan miehen kanssa siitä asiasta samoilla
linjoilla. Mutta tosiaan siitä enemmän sitten...


Ai miten sitten nukutti uusissa peitoissa ja lakanoissa. No siis hyvin! Mies tosin valitti, että nukkui huonosti. Oli kuulemma liian hotellimainen vaikutelma. Johtui ihan vaan siitä, että uudet peitot ei ole tietenkään vanhan, luttanan ja käytön/pesujen myötä pehmenneen peiton veroisia. Ja lakanatkin kun on uudet, niin eihän nekään tietenkään vedä vertoja pehmeydessä niille kymmeniä ja kymmeniä kertoja pestyille. Mutta kyllä ne siitä käytöllä pehmenee, ja käyttöhän näille tulee. Ja miten oli ihanaa, kun kerrankin peittoa on tarpeeksi. Löysi mieskin yhden oikein positiivisen asian. Jos on liian lämmin niin nyt voi nukkua molemmilla kyljillä, mutta peitto mukavasti mytättynä rintaa ja vatsaa vasten. Ennen se onnistui vain vasemmalla kyljellä. Ilot ne on pienetkin ilot. Kieltämättä ihan käyttökelpoinen kikka.

1. marraskuuta 2015

Meidän lokakuu 2015

Täytyy heti kärkeen sanoa, että lokakuussa ei kyllä tapahtunut oikeastaan yhtään mitään ihmeellistä. Ihan tavallista arkea vietettiin. Kuukausi hujahti kyllä ohi ihan silmänräpäyksessä. Miten tämä aika meneekin nykyään näin hirvittävän nopeasti.

Pojat jatkoivat jo totuttuun tapaan päiväkodissa parina päivänä viikossa. Molemmat alkoivat viihtyä jo paljon paremmin. Varsinkin kuopus alkoi loppukuuta kohden väläytellä omaa syvintä olemustaan muillekin kuin kotiväelle.

Syyslomaviikkokin sattui tähän kuuhun, mutta meillä se ei pahemmin arkea hetkauttanut. Pojat tosin pääsivät mummilaan yökyläilemään ja isiosasto päättikin samaan syssyyn pitää pari lomapäivää. Saatiin siis viettää isännän kanssa aikaa hetki ihan keskenäänkin. Mukavasti kului yksi ilta hyvän ruuan, saunan ja leffan merkeissä.

Loppukuusta tein taas inventaarion vaatekaappeihin ja varasin paikan kirppikseltä. Siellä on nyt tavarat kaupan vielä marraskuun alkupäiviin asti. Meilläpäin on nykyään yksi ihan loistava kirppis, Kirpputori Vilma's Second hand. Jos joskus eksytte paikkakunnalle ja kirppikset kiinnostaa niin tuolla kannattaa ehdottomasti käydä. Paikka on siisti ja palvelu ystävällistä.

Siinäpä tiiviisti lokakuu. Ei siis todellakaan mitään ihmeitä tapahtunut! Toki saatiin nauttia kauniista syksysäästä pitkään. Ulkoilu oli nautinto auringonpaisteessa ja syksyn pihatöitä oli mukava tehdä. Katsotaan mitä marraskuussa tapahtuu.


Pii paa puu, terve marraskuu!
Kohta menee järvet jäähän.
Saappaat jalkaan, myssy päähän.
Nenä punehtuu, onhan marraskuu!