30. lokakuuta 2015

Yhdessä tassutellen

Tässä taannoin eräänä iltana istuin ompelupuuhissa ja viereeni tupsahti esikoiseni, olihan Pikku Kakkonen juuri loppunut. Poikaa kovasti kiinnosti mitä teen ja miten sen teen. Kerroin ompelevani pikkuveljelle paitaa. Nelivuotiaan innolla poika halusi tietenkin auttaa äitiä. Yleensä en (valitettavasti) näissä ompeluharrastuksissani ole kovin innokas ottamaan apua vastaan (itsellä ajatus katkeaa ja valmista tulee huomattavasti hitaammin), mutta onhan se joskus annettava lapselle mahdollisuus jollakin tavalla osallistua. Annoin pojan asetella neulat ommeltaviin saumoihin, tai yhteistuumin niitä laitettiin paikoilleen. Minun ommellessa ja neuloja taas irrotellessa poika tökki ne takaisin neulatyynyyn. Ja voi miten oli toinen innoissaan. Huuteli isillekin, että "katso, katso, autan äitiä ompelemaan!" Kovasti myös jaksoi taitojani kehua ja minä vuolaasti kiittelin. Sydämellinen pieni poikani <3

No mitä me sitten yhdessä saatiin aikaan. Työn alla oli pikkuveljelle raitapaita tassuapplikaatiolla. Applikointi on minulle aina ollut hieman vieras ja pelottava osa-alue ja senpä takia sitä ei liiemmin ole tullut harrastettua. Pari vuotta sitten tein yksinkertaisia kuvioita, joissa oli vain suoria reunoja (esim. tähtiä). Into ei oikein siihen hommaan herännyt tuolloin (ja taisi vikaa olla silloisessa ompelukoneessakin). Nyt oli kuitenkin saatava oman maun mukainen tassupaita kaveriksi Me&i:n tassuhousuille. Eikä tämäkään kuvio tosiaan mitenkään monimutkainen ole.




Raitakankaat on tilattu Noshilta. Keltaisen raita on leveämpää ja ruskean kapeampi. Antaa mukavasti ilmettä muuten aika peruspaidalle.








Tassuapplikaatioon käytin omasta tilkkulaatikosta löytynyttä ruskeaa collegekangasta. Nurjan harjatun puolen laitoin päällepäin niin on kivan pehmoinen (ainakin muutaman pesun ajan) ja eläväpintainen. Applikointi onnistuikin tällä kertaa oikein hyvin pitkästä tauosta huolimatta. Nyt oli ompelukonekin yhteistyökykyinen, se kun on tullut vaihdettua edellisten applikointikokeilujen jälkeen. Toki tuo jälki voisi olla hieman siistimää, mutta näin omiin tarpeisiin jälki on todellakin riittävän hyvä. Mutta hieman harjoittelua niin eiköhän työn jälkikin siitä parane. Ja ehkäpä sitä voisi kokeilla tehdä jotain vähän haastavampaakin sitten pikkuhiljaa. On nämä sen verran hauskaa näpertelyä.




Ja kuten jo varmaan joku ainakin arvasi niin näiden housujen kaveriksi paita tehtiin. Mukavan maanläheisiä sävyjä yhdisteltynä, tämä mamma tykkää. Ja tietenkin, taas, niitä raitoja. Ja noihin Me&i:n tassuihin olen ollut ihastunut niin pitkään kuin niitä on ollut olemassa. Ei mahda minkään, mutta onhan ne suloisia.


23. lokakuuta 2015

Villasukat jalkaan, uusi päivä alkaa

Tähän aikaan vuodesta en voi kuvitellakaan päivää ilman villasukkia. Villikset odottavat aamulla sängyn vieressä, siinä mihin ne illalla aina jätän. Sängystä noustessa vedän ne ensimmäisenä jalkaan. Jos yöllä jostain syystä joudun nousemaan sängystä laitan myös villasukat jalkaan. Paljain jaloin on inhottava kävellä vaikka ei meillä lattiat mitenkään erityisen kylmät ole, ihan normaalit lattiat varmaan. Mutta kun ei jalat tarkene niin ei. Villasukat kuuluu kyllä varusteisiini oikeastaan vuoden ympäri. Talvella toki ihan lämmittävien ominaisuuksiensa vuoksi, mutta myös kesällä villasukat eksyvät jalkaani. Ne vaan ovat niin mukavat.

Kesällä tein huomion, että villasukkavarastoni alkoivat olla hieman vajaanlaiset. Eihän siinä sitten muuta kuin sukat puikoille. Pitkiin aikoihin ei ole tullut villasukkia neulottua! Mummoni on hoitanut villasukkavarastojen ylläpidon meidän perheen kaikille jäsenille. Mummo ei vaan enää ihan niin paljon jaksa neuloa, joten viime aikoina lähinnä nuo meidän miehet ovat saaneet sukkapaketteja. Mummo taitaa luottaa, että minä kyllä saan pidettyä itseni sukissa.





Puikoille pääsi Novitan 7 Veljestä Raita, värinä fuksia-harmaa. Lanka oli tullut ostettua jo viime talvena valmiiksi varastoon, mutta aiemmin en saanut aikaiseksi siitä mitään neuloa. Ohje on ihan perusvillasukalle ja se löytyy Novitan vyötteen takaa. Vähän jatkoin varren pituutta ohjeen mukaisesta ettei ihan liian lyhyiksi jääneet.




Neuloin nämä viikossa. Ei kovin nopea tahti vaikka en olekaan neuloja hitaimmasta päästä. Neulonta-aika vaan on niin kortilla. Hetken illalla ehtii neuloa lasten käytyä nukkumaan. Päivällä ei oikein neulomaan ehdi sillä innokas pikkuapuri koettaa koko ajan varastaa langat tai puikot.




Vähän hassusti kävi ensin toisen sukan kohdalla. Neuloin sen selvästi napakammalla käsialalla ja vaikka kerrosten lukumäärä ynnä muut mitat täsmäsi niin sukasta tuli pienempi kuin ensimmäisenä neulotusta. Tässä näkee sen, että edellisestä neulomuksesta oli vähän aikaa ja käsiala hakusessa aluksi. Noh, ei muuta kuin purkuhommiin ja toinen sukka uusiksi. Ja lopputuloksena samankokoiset sukat kun muistin neuloa vähän rennommin.


Pikkuapuri tuli kutittelemaan äitin varpaita kuvia ottaessani.

Nyt kun vauhtiin pääsin näitä sukkia neuloessani niin puikoilla on jo toiset tulossa. Ne nyt vaan valmistuu taas hitaammin (se aika, se aika). Olen jo nimennyt ne susirumiksi sukiksi. Näette sitten! ;)

3. lokakuuta 2015

Raitoja rakkaalle

Ehdotin miehelleni jo menneenä kesänä kerran kaupungilla ostoksilla ollessamme, että mahtaisiko häntä houkuttaa jonkin sortin raitapaita (ai miten niin tykkään raidoista ja tyrkytän niitä näköjään myös muille!?). Kuulemma joo, ja sovittikin jotakin yksilöä, mutta eihän se hyvä ollut. Muualta ei ehditty etsiä, kun lapset jo hermostui ja eipä sen jälkeen olla pahemmin shoppailemassa käytykään. Minä tosin olen, mutta raitapaita-asia jäi vähän unholaan.

Syksyn koitettua lähestyivät myös miehen syntymäpäivät. Mietin, että mitenkä taas lahjoisin. Usein olen vaatetta ostanut ja siltä osastolta ovat usein myös toiveet jos mies itse sellaisia on esittänyt. Tiedän millaisista vaatteista hän pitää ja eipä ole kertaakaan hankinnat menneet metsään. Koskaan aiemmin en ole hänelle mitään ommellut. Ja niinpä se lamppu vihdoin syttyi pääni päällä. Ryhdyin siis tuumasta toimeen ja kävin raitapaidan kimppuun.

Kangasta löytyi valmiina kaapista. Musta-valkoinen raitatrikoo on tilattu osoitteesta Koot.fi. Kangas on aivan ihana, raidat juuri sopivan levyiset eikä vain tunnu laadukkaalta vaan on sitä oikeasti. Mietin, että teenkö ihan perusteepparin vai laitetaanko jotain lisämaustetta (esim. nappilistaa tms.). Päädyin kuitenkin ihan peruspaitaan, kun olin vähän epävarma miehelle tekemään. Lisämausteita voi sitten laitella siihen seuraavaan...






Kaava on Joka tyypin kaavakirjasta. Pidensin hieman kaavaa, jotta ei jäisi napapaidaksi. Ommellessa vertailin vielä miehen kaapista löytyviin sopivan mallisiin paitoihin niin leveyden kuin pituudenkin puoleen. Hieman ommellessa fiksailin suuntaan jos toiseen. Ja aika sopiva tuli. Ihan peruspaitahan se on. Mutta raidat on jotain mitä miehen kaapista ei ole ennen löytynyt.

Miehen avatessa pakettia odotin jännittyneenä reaktiota. Lähinnä siis jännäsin, että kuinka omatekemä kelpaa. No kelpasihan se. Ei ollut ensin edes tajunnut omatekemäksi, ihmetteli vain miksi niskassa ei ole lappua. Käyttöönkin on paita jo päässyt. Katsotaan saanko luvan ommella jatkossa jotain lisääkin.

2. lokakuuta 2015

Meidän syyskuu 2015

Kesän vaihtuessa syksyyn sain ajatuksen, että alkaisin jokaisen kuukauden päätteeksi kirjoittaa tänne blogiin päättyneen kuukauden tapahtumista perheessämme. Sellaisista asioista, joista ei ole omiksi postauksiksi asti, mutta haluaisin ne kuitenkin johonkin muistoiksi tallentaa. Yhtenä postauksena ne eivät täyttäisi myöskään koko blogia, mutta pääsisitte myös te lukijat hieman kurkistamaan kulisseihin. En ehtinyt enää elokuusta aloittaa, joten laitetaan homma käyntiin juuri kuluneesta syyskuusta. Tämäkin nyt hieman viiveellä, johan syyskuu päättyi pari päivää takaperin.

Syyskuu ei alkanut hohdokkaissa merkeissä omalta kohdaltani. Heti kuun ensimmäisenä päivänä ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi ja aloin jäsentää sekavia ajatuksia oman tulevaisuuteni suhteen. Stressiä on asian suhteen riittänyt. Onneksi puhelu työkkärin tätin kanssa hieman rauhoitti mieltä ja loppukuuta kohden suurin stressi alkoi asian suhteen helpottaa.

Lapset aloittivat päiväkodissa osapäivähoidossa kahtena päivänä viikossa. Ensimmäinen päivä sujui kivuttomasti. Pojat jäivät päiväkotiin iloisella mielellä ja hymy huulilla. Ja äidinkään omatunto ei soimannut niin kovasti, sillä kotona odotti työnhakutehtävät. Kirjoitettavana oli heti yksi hakemus ja ansioluettelokin piti päivittää uuteen uskoon. Aloittaminen vain oli kotiäitinä vietettyjen hetkien jäljiltä tahmeaa. Hetken vie kunnes taas saa näihin työasioihin vaihteen kunnolla silmään, mutta eiköhän se tästä sujuvammaksi muutu. Tosin töistä ei vielä ole tietoakaan.

Päiväkotiarki ei hienon alun jälkeen sujunutkaan joka päivä hymy huulilla. Molemmilla pojilla heitti itkun puolelle toisella ja kolmannella viikolla päiväkotiin jäämisen hetkellä. Päivä oli kuitenkin sujuneet molemmilla tahmean alun jälkeen hyvin. Neljännellä viikolla alkoi helpottaa jäämisenkin suhteen. Kuopus jäi jo mielellään ja esikoinenkin vähän jo paremmin vaikka kovasti valitteli, että ikävä tulee. On yritetty kannustaa ja rohkaista ja kerrottu, että ikävä saa tulla. Tuleehan se äitillekin. Mutta että ihan pian taas nähdään ja sitä ennen on tiedossa kivoja leikkejä uusien kavereiden kanssa. Ehkäpä se tästä pikkuhiljaa.

Sairasteltiinkin koko porukka vuoronperään. Pojat jo elokuun puolella aloittivat ja nuorimmainen piti perätysten kaksi räkätautia. Isikin piti tiukan flunssan ja viimeisenä muiden jo parannuttua sairastuin minä itse. Yskä on vieläkin kova vaikka saattaa olla, että nyt jo hieman helpottaa. Kun yöt saisi nukuttua kunnolla niin auttaisi paljon, muutamana yönä meni ihan valvomiseksi.

Syyskuussa koettiin myös surun hetkiä, kun jouduimme jättämään perheenjäsenelle hyvästit. Lähes 15 vuoden ikään ehtinyt kaikille rakas perheenjäsen, koiramme Viivi, jouduttiin laskemaan paremmille paimennusmaille. Vieläkin on ikävä. Viivistä ja tapahtuneesta kirjoitinkin enemmän täällä.

Näissä merkeissä sujui syyskuu. Mitähän juuri alkanut lokakuu tuo tullessaan. Loppuun vielä hauska loru lokakuusta. Näitä löytyy joka kuulle omansa ja viime talvena poika näitä kovasti luritteli kerhossa opittuaan. Mukavaa lokakuuta kaikille!



Pii paa puu, terve lokakuu!
Myrsky riipii lehdet puiston,
viimeisenkin kesämuiston.
Lämmin unohtuu, onhan lokakuu.