23. joulukuuta 2015

Yksi yö jouluun

Niin se odotus taas palkitaan ja huomenna on J O U L U. Meillä alkaa kaikki olla valmiina. Lahjat hankittuina/tehtyinä (ainakin minulla) ja ruokaa riittää yllin kyllin. Joululauluja on kuunneltu pitkin kuuta ja joulutunnelma alkaa olla huipussaan. Eräällä perheenjäsenellä jännitys on kasvanut lähes äärimmilleen ja malttamattomuus täyttänyt mielen. Arvaatteko kenellä? No tuolla nelivuotiaalla tietysti =)

Hieman valmisteluita on vielä tälle päivälle tehtäväksi. Kinkku pääsee tänään uuniin lounasajan jälkeen. Sitä pääseekin sitten illalla jo maistelemaan. Huomiselle valmistan vielä kakun. Laatikot teen uunia vaille valmiiksi. Kuusi odottaa sisälle tuontia ja koristelua. Ah, odotan sitä tuoksua, jonka kuusi saa aikaan. Pukin apurin hommia on sitten vielä illan myöhäisimmille tunneille, kun pikkuväki on käynyt unille. Jätän lahjojen paketoinnin aina niin sanotusti viime tippaan koska siitä tulee yksinkertaisesta vaan niin hyvä mieli ja jouluinen tunnelma.



Taatelikakku valmistui eilisiltana. Tämä on minulle se perinteinen joulukakku, jota ilman ei voi olla. Perinteeksi tämä on muodostunut jo ihan lapsuudesta asti. Mummoni teki aina jouluksi taatelikakun ja tekee itse asiassa edelleen.








Lasten kummeja muistettiin tänä vuonna tämmöisille pienillä makeilla paketeilla. Valmistin itse joulufudgea, ohjeen siihen nappasin täältä.




Olen tänä vuonna alkanut valmistaa myslin itse ja nyt jouluksi puuhailin joulumysliä. Purkillinen lähtee anoppilaan jouluviemiksi ja loput jää itselle syötäväksi. Hyvää tuli!




Pipareita leivottiin toinen erä viikonloppuna ja niitä lähti taas lahjaksi ja itselle jäi purkillinen. Näitä lapset kaihoisasti katselee ja pikkuveli pyytelee "anna tetsi" =) Ja mehän herkutellaan!



Me lähdemme huomenna viettämään aattopäivää mummilaan. Pukkikin tulee tietenkin käymään. Anopin kanssa laitamme pöydän täyteen ruokaan ja syömme kiireettä ja varmasti liikaa, mutta se sallittakoon. Iltasella palaamme oman kodin lämpöön ja käymme joulusaunassa.

Odotan jo niin kovin huomista. Aina näin jouluna sitä löytää itsestään hitusen sitä lapsekkuutta. Kuitenkin eniten nautin tunnelmasta ja hyvästä ruuasta, kiireettömyydestä ja rauhasta. Jouluna kaikki arkinen unohtuu hetkeksi ja saa vain olla.


Nyt näiden fiilistelyiden myötä haluan toivottaa oikein rauhallista joulunaikaa juuri Sinulle!



20. joulukuuta 2015

Olohuoneen muodonmuutos

Tykkään sisustaa. En tiedä olenko siinä kovin hyvä, mutta ainakin olen viihtynyt sisustamissani kodeissa. Yleensä kysyn mieheltä mielipidettä/toiveita, mutta lopulliset ratkaisut teen itse. Yritän kuitenkin ottaa toisenkin ajatukset huomioon edes jossain määrin. Onneksi tähän asti on osunut hyvin yksiin ja mieskin on ollut tyytyväinen sisustusratkaisuihini.

Ollaan asuttu tätä meidän nykyistä kotia nyt reilut 2,5 vuotta. Ja saman verran aikaa on ollut se yksi ja sama sisustus minkä muuton jälkeen loihdin. Ei ole lastenhoidolta oikein ollut puhtia, aikaa eikä mielenkiintoa sisustuspuuhiin. Haaveita kylläkin. Nyt syksymmällä tuli sitten se hetki kun kyllästyin olohuoneen silloiseen olemukseen ja kaipasin muutosta. Ei isoa vaan pientä, ihan vaan tekstiileitä vaihtamalla tehtävää. Ja niinpä kävin tuumasta toimeen. Tutkin nettikauppojen valikoimaa, kivijalkakaupoista harvemmin löydän mieleistä. Ja niinpä löytyi meille taas muutama uusi juttu.



Vilkaistaanpa ensin miltä meillä näytti olohuoneessa E N N E N.













Ja sitten kurkistus miltä meillä näyttää pienen muutoksen J Ä L K E E N.












Toiveissa oli hieman tummempi säväys ja se toteutui. Ei kuitenkaan tullut liian synkkä vaan semmoinen kotoisan pehmoinen joka sulkee syleilyynsä. Tai siltä se tässä omalla sohvalla istuessa tuntuu. Tunnelmaa on vaikea saada välittymään kuviin.

Musta nukkamatto löytyi jo omasta takaa. Se on ostettu jo vuosia sitten Hobby Hallista ja palvellut jo useammassa kodissa. Nyt se pääsi vihdoin tässä nykyisessäkin edustuspaikalle. Tyynynpäälliset löytyi H&M:n nettikaupasta. Sieltä olenkin ostanut meille useita tyynynpäällisiä. Ovat edullisia, mutta palvelleet siitä huolimatta oikein hyvin. Verhot taas on tilattu Ellokselta. Siellä on todella paljon vaihtoehtoja ja kas ei pettänyt minua tällä kertaa. Mistään muualta ei löytynyt läpikuultavaa, tummaa ja mielellään oksia tai jotain sen suuntaista. Ja eikös tuohon etukäteistoiveeseeni nähden nämä ole aika perfect!


15. joulukuuta 2015

Kolmiot tuubiksi

Tykkään tähän aikaan vuodesta käyttää runsaita tuubihuiveja tai huiveja ylipäätään. Niitä ei oikeastaan koskaan voi olla liikaa. Tosin useimmiten käyttöön eksyy aina se sen hetkinen suosikki. Tuubihuivi on todella kätevä asuste. Helppo kietaista kaulaan ja lämmittää mukavasti mutta käy asusteesta vaikka ihan sisätiloissakin. Kun tämä Kolmiot luomutrikoo tuli Pehemiälle myyntiin tiesin saman tien mitä siitä tekisin. Ja niinpä kangas lähti tilaukseen.

Tämä olikin itseasiassa ensimmäinen tuubihuivi, jonka ompelin. Olin ohjetta jo vilkuillut blogeista ja lähdin sitten ulkomuistista ompelemaan. Ei olisi pitänyt sillä ensi yrityksellä meni juuri väärin päin. Mutta onneksi oli helppo ja nopea korjata ja jatkossa muistan tasan tarkkaan miten päin ja missä järjestyksessä ommellaan, jotta tulee halutunlainen tuubi. Helppohan tuubihuivi lopulta on kuin mikä ja todella nopea. Ja se ohje, todella helposti ymmärrettävä ja kuvilla havainnollistettu löytyy täältä.

Huiviin upposi kangasta metrin verran ja käytin sen koko täysleveydeltään. Tuli juuri minun käyttöön sopivan levyinen ja pituinen ja on nyt riittävän muhkeakin. Tästä tuli nyt sitten ihan suosikki!










14. joulukuuta 2015

Joulukortit

Joulun perinteisiin meillä kuuluu joulukorttien lähettäminen. Kai niitä nykyaikaisempiakin keinoja joulutervehdyksen välittämiseen olisi, mutta en ole niihin nähnyt vaivaa tutustua. Kortti on paljon mukavampi. Se on henkilökohtaisempi ja mielestäni vie paremmin eteenpäin sitä joulun lämpöä ja tunnelmaa. Joskus on kortit hankittu valmiina, mutta jo monen vuoden ajan olen ottanut tavaksi tehdä kortit itse. Näin myös tänä vuonna. Jotenkin sillä tavalla saa vielä enemmän ladattua mukaan sitä henkilökohtaisuutta.

Tänä vuonna mentiin hyvin yksinkertaisella reseptillä. Valmiit korttipohjat, tekstikartonkia, tarroja ja pieni värssy. Apuvälineinä kuviosakset ja liimaa. Lisäksi vähän repimistä vapaalla kädellä. Helpot ja nopeat tehdä ja pääsi isovelikin mukaan askartelemaan. Pikkuveli lähinnä vielä vain tutkaili kuviosaksien anatomiaa vieressä. Kivat ja simppelit kortit tuli.


Mistä on joulu tehty?

Kynttilöiden loisteesta,
piparkakkujen tuoksusta,
lahjakääröjen rapinasta.
Odotuksesta,
lämpöisestä tunnelmasta,
lasten riemusta.

Siitä on joulu tehty!
















Muistattehan, että tänään on viimeinen mahdollinen päivä postittaa joulukortit joulumerkillä. Toki vielä viikon päästäkin ennättää lähettää ykkösluokassa.


10. joulukuuta 2015

Pistettiin pipariksi

Ensimmäisen adventin aattona tekaisin meille piparitaikinan, ison sellaisen. Vuosikaudet olen tehnyt joulupiparit samalla, mummoltani saadulla reseptillä, mutta jostain syystä sillä ei ole koskaan tullut omaan makuuni täydellisen makuisia pipareita. Siis ne on ollut kyllä oikein hyviä aina, ei niitä koskaan syömättä ole jäänyt. Mutta joku on tuntunut puuttuvan ja toisaalta jotain on ollut hieman liikaa. Tänä vuonna rikoinkin perinteitä ja tartuinkin tässä reseptiasiassa härkää sarvista ja aloin selata erilaisia reseptejä löytääkseni omaan makuuni täydellisen. Usein näissä hommissa käy niin, että sitä täydellistähän ei löydy valmiina ja tulenkin monista resepteistä yhdistelleeksi ihan oman ja mieluisamman. Niin kävi nytkin.

Taikina sai levähtää seuraavaan päivään ja sitten paisteltiin lasten kanssa ensimmäiset koemaistiaiset. Vietiin niitä sitten myös pikkujouluviemisiksi mummolleni, sedälleni ja isälleni. Oikein makoisia tuli näistä uudella reseptillä tehdyistä. Tällä jatkan ensi vuonnakin, ehkä vielä pienin muutoksin kuitenkin. Tämä resepti kuitenki jo hipoi täydellisyyttä.






Piparkakkutaikina

4 dl siirappia
4 dl sokeria
4 tl kanelia
4 tl neilikkaa
4 tl inkivääriä
2 tl pomeranssinkuorta
0,5tl kardemummaa
1rkl vaniljasokeria
500g voita
4 munaa
20dl puolikarkeita vehnäjauhoja
4tl soodaa


Kiehauta siirappi, sokerit ja mausteet. Lisää sekaan paloiteltu voi ja anna sen sulaa. Vatkaa seoksen sekaan munat yksitellen. Sekoita sooda jauhojen joukkoon. Lisää jauhoseos pieni määrä kerrallaan taikinaan. Sekoita tasaiseksi ja anna taikinan levätä kylmässä mieluiten seuraavaan päivään.

Ja sitten ei muuta kuin pipariksi!

Paista piparit 200 asteessa uunin keskitasolla 7-10 minuuttia.






Tästä määrästä taikinaa tulee todella paljon pipareita. Minä kun paistelen näitä koko suvulle niin tästä kyllä riittää. Ensimmäiseen piparierään käytin taikinasta noin neljäsosan ja siitäkin tuli jo 6 pellillistä. Pakastin lopun taikinan ja siitä sitten paistellaan lisää pipareita jouluksi. Ne aiemmat on luonnollisesti jo syöty!


Ja niin, mitä uutta tässä reseptissä sitten oli aiemmin käyttämääni verrattuna. Vähensin pomeranssinkuoren määrän puoleen ja sillä onnistuneesti hävitin pipareista aiemmin minun makuhermojani vaivanneen aavistuksenomaisen pistävän maun. Uutena mausteena lisäsin hitusen kardemummaa, ei varsinaisesti makua taikinassa huomaa ja huomaa kuitenkin. Voisin vuoden päästä kokeilla laittaa sitä vielä hiukan enemmän. Kardemumma ei mielestäni ole niinkään jouluun kuuluva maku, mutta tässä se toimii juuri sellaisena aavistuksena. Lisäksi halusin hieman vaniljan vivahdetta, joten taikinan joukkoon pääsi myös vaniljasokeri. Senkään maku ei puske läpi yllämainitulla määrällä, joten testaan ensi vuonna tuplata sen määrän. Kaiken kaikkiaan tästä tuli oikein makoisa taikina. Olen varsin tyytyväinen, että lähdin soveltamaan. Ja jos pienemmän määrän haluaa tehdä niin tästähän on helppo vaikkapa puolittaa.


Makoisia leivontahetkiä!


4. joulukuuta 2015

Meidän marraskuu 2015

Marraskuu oli niin mahdottoman pimeä. Välillä tuntui, että ei meinaa jaksaa sängystä ylös aamuisin nousta. Mutta niin se vain taas yksi kuukausi hurahti ohi. Marraskuu ei tuonut suuria muutoksia mihinkään suuntaan. Arki jatkui kuten ennenkin ja ihan hyvä niinkin. Mukava toki olisi jos sillä yhdellä osa-alueella alkaisi muutoksen tuulet puhaltaa. Mutta sitä odotellessa on yritettävä nauttia tämän hetkisestä elämätilanteesta.

Joulutunnelmaan latautuminen oli jo marraskuun alussa omalta osaltani hyvissä alkutekijöissään. Tuli suunniteltua lahjahankintoja ja muita mukavia joulujuttuja. Ihan parasta!

Jälleen sairasteltiin vähäsen, tai lapset pitivät pientä flunssaa alkukuusta. Siitä jäi sitten pikkuveljelle pitkittynyt nuha ja lopulta tuli vielä silmätulehduksen oireita. Marssittiin terveyskeskukseen ja kappas sieltäpä paljastuikin ensimmäinen korvatulehdus. Itse asiassa ihan kokonaisuudessaan ensimmäinen laatuaan meidän lapsilla. Toivottavasti tästä ei ala minkään sortin kierre. Nytkin on itselläni epäilys, että lääkekuuri ei ole kunnolla purrut sillä sen loputtua pojan silmä alkoi taas vuotaa. Ei tässä muuta kuin uutta soittoa terkkariin.

Loppukuusta jouluvalmistelut alkoivat olla jo mukavalla mallilla. En muista olisinko koskaan aiemmin ollut näin hyvissä ajoin liikkeellä lahjojen suhteen. Alkukuun suunnitelmat muuttuivat hankinnoiksi ja pieniä ja vähän isompiakin nyssäköitä alkoi ilmaantua kaappiin piilotettavaksi. Paketoinnin jätän aina lähemmäs joulua. Siinä on jotakin niin maagista ja lämmintä tunnelmaa, kun lähellä aattoa rapistelee lahjoja pakettiin.

Ensimmäisenä adventtina kotia alettiin koristella joulu varten. Vietettiin myös perinteiset pikkujoulut mummoni luona. Meidän jouluun valmistautumisesta kerroinkin enemmän jo täällä. Ja mitä joulukuuhun tulee niin se ei voi tuoda tullessaan kuin mukavia asioita! =)


Pii paa puu, terve joulukuu!
Päättyy vuoden odotukset,
joulupukki avaa ukset.


Mukavaa joulukuuta kaikille!


1. joulukuuta 2015

Joulu hiipii hiljalleen

Joulukuun 1. päivä on jälleen täällä. Miten nopeasti vuosi menikään. Taas saadaan nauttia lämpöisestä tunnelmasta, odotuksesta, herkuista. Ihan parasta aikaa!




Vielä muutama viikko sitten olin hieman hukassa. Oli tunne, että tänä vuonna ei joulu meinaa saavuttaa minua ollenkaan tunnelmallaan. Yleensä alan pienissä määrin fiilistellä sieluni syövereissä jo lokakuun puolella. Pelkäsin, että tänä vuonna jotain on pielessä. Ajattelin, että kaikki tämän vuoden stressi on vaatinut veronsa. Mutta vielä mitä! Ensimmäiset glögit kun sain juotua niin kyllä se siitä taas lähti. Ja sitten kun kaiken kruunasi ne ensimmäiset joulutortut. Ah, miten hyvältä maistuikaan! Tänä vuonna glögin osalta olin hieman normaalista aikataulustani myöhässä ja ne ensimmäiset join vasta ihan lokakuun loppupuolella. Ensimmäiset tortutkin meni marraskuun alkuun. Ei siis ihme, että joulufiilis oli kadoksissa. Pitää ensi vuonna palata perinteisiin rituaaleihin ja pitää huoli, että lokakuun loppuun mennessä glögiä on kulunut ainakin muutama litra.

Joulun tunnelmaa tuo osaltaan ulos laitettevat talvivalot, kuten meillä niitä kutsutaan. Ne saavat kaunistuttaa maisemaa aina marraskuun alusta asti sinne kevään korvalle. Vaikka tänä vuonna talvea saadaankin taas odottaa niin nuo valot auttavat osaltaan tämän pimeimmän ajan yli. Ja kun lumi vihdoin peittää maan niin miten kaunista onkaan, kun valot valaisevat lumisia oksia.

Ensimmäisenä adventtina kokoonnutaan perinteisesti minun mummoni luo viettämään pikkujouluja. Ihan vaan vietetään hetki aikaa yhdessä ja syödään ensimmäiset maistiaiset jouluruokia. Tämä perinne on jatkunut nyt jo niin monia vuosia, että en enää edes muista kuinka monta. Paikalla ovat tietenkin meidän mummo, isäni, setäni ja koko meidän rymyperhe. Osanottajien määrä on vuosien varrella ajoittain vähentynyt ja lisääntynyt. Vähentyminen tapahtui kuusi vuotta sitten pappani poismenon myötä. Vieläkin nämä tietyt juhla-ajat saavat mielen herkistymään normaalia enemmän ja ikävöimään. Sen jälkeen väki onkin sitten lisääntynyt kahdella pienellä miehellä ja he tuovat meille kaikille niin paljon iloa.

Ensimmäinen adventti taitaa monille olla myös se perinteinen päivä koristella kotia jouluisemmaksi, laitella jouluvaloja. Näin myös meillä. Kyntteliköt ja tähdet pääsevät paikoilleen, pieniä koristeita laitetaan sinne tänne. Ei kuitenkaan vielä paljon, ihan aavistus vasta. Se suurin koriste saapuu sitten lähellä aattoa ja se on tietenkin joulukuusi.




Jouluvalmistelut on muutenkin jo omalta osaltani käynnissä. Lahjoja on jo ostettu valmiiksi piiloon ja vielä on muutamia hankintalistalla. Ompelukoneen ääreenkin pitäisi ehtiä istahtamaan ja valmistaa omin käsin muutama pakettiin käärittävä yllätys. Tänä vuonna lahjottavia onkin yksi lisää. Saimme iloksemme mieheni kanssa viime viikolla pyynnön ryhtyä ystäviemme pojan kummeiksi ja ilolla otimme tehtävän vastaan. On niin ihanaa kun ympärillä on näitä pieniä, joille jo ainakin tuossa neljän vuoden iässä joulun odotus on niin mahdottoman jännittävää aikaa. Ja kyllä se osasi jo tuo meidän isoveli vuosi sittenkin olla niin hirveän malttamaton. Itsekin näin aikuisena ammennan edelleen joulun tunnelmaa omista lapsuuteni jouluista. Muistan niin sen jännityksen!




Mitä muuta tehtävälistalla sitten vielä on lahjahankintojen viimeistelyn lisäksi. Pian alkaa jouluherkkujen valmistelu. Paistan karjalanpiirakoita, teen laatikot valmiiksi. Kinkkukin pitäisi tilata, mutta sen meillä hoitaa mies. Suunnitella joulupöytään ehkä jotain uuttakin maisteltavaa, suolaista tai makeaa. Leivon taatelikakkua, se jo mikää kuuluu minun jouluun! Pari joulukukkaa odottaa tuolla jo, että saan tehtyä pienet ja yksinkertaiset asetelmat. Oih tätä kaikkea ihanaa vielä tulossa olevaa. Ja en stressaa, en sitten yhtään. Se ei ole minun tapaistani jouluna. Nautin vain kaikesta pienestä ja isosta puuhasta täysin rinnoin. Ja kun joulu sitten vihdoin saapuu on kaikki valmista ja voin vain olla.


Miten teillä valmistaudutaan jouluun ja mistä se joulun tunnelma koostuu?


27. marraskuuta 2015

Dinofanin unelma

Isoveli on ihan hurahtanut dinosauruksiin. Hän on dinofani isolla D:llä! Varsinainen dinotieteilijä, jolta tulee luento aiheesta vaikka tuntemattomalle kaupan kassajonossa. Välillä ei matkaa meinaa päästä millään jatkamaan, kun poika jää suustaan kiinni. Ei ole ainakaan siinä asiassa isäänsä tai äitiinsä tullut. Oltiin meinaan molemmat lapsina hieman ujompaa sorttia. Onhan tuo isovelikin semmoinen ujonpuoleinen, mutta ei siinä mittakaavassa kuin muistan itse olleeni. Reipas poika, mitähän hänestä mahtaakaan tulla. Tällä hetkellä asioihin paneutuminen on niin kovin intensiivistä, että mikään muu ei meinaa kiinnostaa.

Tämä dinohurahdus on nyt kestänyt vuoden verran. Alkunsa se sai joskus vuosi sitten syksyllä, en oikein tarkkaan edes muista mistä. Mutta lopullinen hullaantuminen tapahtui, kun viime vuonna joulukalenterista tuli pojalle ihka ensimmäinen dinosaurus. Semmoinen muovinen lelu siis, ihan oikea tyrannosaurus rex, tai T-rex, kuten poika usein täsmentää. Nyt noita leluja onkin yllättäen siunaantunut ainakin kolmatta kymmentä, jos ei jopa neljättä. Paljon niitä ainakin on, laskuissa olen seonnut jo ajat sitten.

Hetken aikaa sain itseäni kypsytellä ajatukseen dinopaidasta. Olen tähän asti tykännyt pukea lapseni lapsekkaisiin kuoseihin ja ajatus dinosauruksista sai minut ennakkoluuloiseksi. Toki dinoja löytyy lapsekkaissakin kuoseissa, niitäkin on kaapissa odottamassa jo. Mutta halusin nyt täyttää pojan toiveet ja tehdä kunnollisen dinopaidan niin, että dinot ihan oikeasti näyttää dinoilta. Meinasin vain kypsytellä liian kauan ja lähes kävi niin, että haluamaani kangasta ei meinannut löytyä. Lopulta onnisti ja sain napattua viimeisen palan Nimipyyhe.com:sta. Kangasta tuli metrin verran ja siitä saa vielä lisää paitoja, kun edellinen jää pieneksi, tai vaikka teepparia kesäksi. Jos nyt dinofanius kestää vielä sinne asti...

En kuitenkaan halunnut ihan koko paitaa täyteen dinoja. Niinpä etsin sopivaa raitatrikoota ja sellaista löytyi Ainolasta. Ja olikin juuri tismalleen sopivan sävyistä vihreä-valkoraitaa. Tuli kiva paita vaikka itse sanokin. Ja mikä tärkeintä, poika oli ja on edelleen ihan onnessaan. Aina kun dinopaita löytyy kaapista puhtaana, on se päälle saatava. Eli toisin sanoen usein!








Kaavana tässä Rascal, joka löytyy Ottobren numerosta 4/2013. Minun makuun kiva raglanhihainen ja helppo kun mikä. Kyseisellä kaavalla onnistuin ekaa kertaa kohdistamaan raidatkin mutkattomasti (tämä tosin yhdessä toisessa paidassa, postaillaan siitä sitten toisen kerran enemmän).




Aikas hurjia nuo dinosaurukset, eikös vaan!? =)


19. marraskuuta 2015

Aavistus talvesta

Eilen vielä muistelin jo kohta mennyttä syksyä. Tänään aamulla maa olikin valkoinen, kun herättiin. Ihmettelin makuuhuoneesta ulos raahautuessani, että onpa ulkona jotenkin valoisan oloista vaikka olikin vielä lähes pimeää. Aamusilmillä tovin tihrustin ja hoksasin, että luntahan siellä. Ei sitä nyt paljon ole, mutta on kuitenkin. Sen verran, että kummasti on valoisampaa nyt päivälläkin kaiken harmauden jälkeen. Mielikin tässä ihan piristyy. Näinköhän tämä kuitenkaan vielä virallisesti on täällä meilläpäin ensilumi. Kyllähän tuo maassa on pysynyt nyt jo yli puolen päivän. Mutta en tiedä onko sitä vaadittavaa määrää. Täältä löysin hauskan ensilunta koskevan sivun. Siellä ensilumi määritellään lyhyesti näin: 

Ensilumeksi määritellään lumikerros, 
joka on vähintään yhden senttimetrin paksuinen ja 
havaintoasemalla kello kuudelta aamulla UTC-aikaa.


Kuvauspäivä 19.11.2015

4v teki talven ensimmäisen lumiukon. Yhdessä
laitettiin suu, nenä ja silmät paikoilleen.


Jäljet lumessa. Aina yhtä jännittävää lapsille.

Mopoilu ei oikein ole talvilaji.

Lunta ja jäätä.

Häivähdys syksystä.


Näissä tunnelmissa on mukava jäädä odottelemaan talven tuloa. Varsinkin tuo meidän isoveli on jo melkoisen malttamaton. Toivottavasti tuleva talvi olisi hieman parempi kuin pari edellistä. Olisi mukava jo pian päästä kaivamaan esiin pulkat, liukurit, sukset ja kaikki muut talvivälineet. Mukavaa talven odotusta kaikille!

18. marraskuuta 2015

Lapsen silmin

Palaan hieman ajassa taaksepäin. Aiemmin syksyllä esikoinen toivoi, että saisi ottaa kuvia oikealla kameralla. Lupasin, että kyllähän se onnistuu. Meillä on minun vanha pokkarikamera, jo vähän huonokuntoinen kun tarkennus ei oikein toimi. Sillä kuitenkin nelivuotias saa vielä täysiään otettua kuvia. Niinpä annoin kameran pojan käsiin ja lähdettiin ulos. Voi sitä lapsen iloa ja intoa. Poika juoksi paikasta toiseen kuvia räpsien ja niitä kertyikin ainakin sata. Hän sai kuvata juuri sitä mitä halusi ja pintaraapaisun lopputuloksesta näette alla.


Kuvauspäivä 8.10.2015




















17. marraskuuta 2015

Keskoslasten päivä

Tänään marraskuun 17. päivä on keskoslasten päivä. Päivä koskettaa minua kovasti ja syvältä, sillä kuopuksemme syntyi keskosena raskausviikolla 34+0.

Ennen kuopuksemme syntymää en ollut kovin tietoinen siitä, millaisia riskejä keskosuuteen voi liittyä. Itse asiassa olen perehtynyt asiaan vasta viime aikoina enemmän, enkä vieläkään kovin syvällisesti. Liian paljon koskettaa ne monet tarinat, kun kaikki ei olekaan mennyt kovin hyvin. Suojelen itseäni luultavasti siltä ajatukselta, että mitä olisi meillekin voinut käydä.

Kun jouduin sairaalaan meille ei missään vaiheessa suoranaisesti kerrottu millaisia riskejä tilanteeseen liittyy. Toki tietyt riskit kerrottiin, kuten että ennenaikaisen lapsivedenmenon myötä tulehdusriski kasvaa mitä pitemmälle mennään. Mutta siitä mitä seurauksia keskosuudesta voi tulla, siitä ei puhuttu. Itse asiassa siitä ei ole puhuttu myöhemminkään, ei edes neuvolassa. Enkä ole oikeastaan edes kyseenalaistanut asiaa. Ehkä tilannetta ei lähdetä etukäteen arvailemaan vaan katsotaan miltä tilanne näyttää päivä kerrallaan.

Se mistä kuitenkin puhuttiin oli se mitä on odotettavissa synnytyksen jälkeen. Vauva voi voinnin mukaan viettää aikaa synnytyssalissa vanhempien luona... Joutuu tarkkailuun vauvateholle... Saattaa tarvita tukea hengitykseen... Ei osata sanoa kuinka kauan joutuu olemaan tarkkailussa...

Kaikki mitä kerrottiin huojensi kuitenkin mieltä. Jotenkin tunsin, että ollaan turvassa. Onneksi, koska jos olisin alkanut hermoilla tai pahimmassa tapauksessa panikoida ei siitä olisi ollut vauvan hyvinvoinnille mitään hyötyä. Olenkin aina ollut ihminen joka ottaa asiat niin kuin ne vastaan tulevat. Turhia en hermoile siinä hetkessä. Vasta jälkikäteen alan miettiä mitä olisi voinut käydä, miten asiat olisi voineet mennä. Niin myös nyt.

Meillä kaikki meni hyvin. Syntyi terve poika, pieni sellainen. Mutta niin reipas ja kuitenkin koostaan huolimatta jo vahvaa tekoa, että sairaalassaoloaikakin jäi ennalta pelättyä lyhyemmäksi. Kerron meidän tarinan vielä myöhemmin kokonaan. Haluan vielä laittaa ylös ne muistot, jotka tilanteeseen liittyy. Nyt ne ovat vielä niin tuoreina mielessä. Tuskin koskaan unohtuvatkaan.

16. marraskuuta 2015

Joko saa mennä nukkumaan!?

Ei minua sentään ihan nyt keskellä päivää niin kovin väsytä. Mutta pari päivää sitten odotin jo päivällä malttamattomana nukkumaan menoa. Miksikö? No meille ostettiin vihdoin ja viimein uudet peitot!

Meillä on ollut semmoinen tuplaleveä peitto niin kauan kuin miehen kanssa ollaan yhdessä oltu. Eli, öö... 14 vuotta! Kivahan se tuplaleveä on ollut. Miehen mukaan parasta siinä on se, kun ollaan saman peiton alla ja pääsee helposti ihan viereen. Kyllä, onhan se kivaa ja ajatuksena oikein suloinen. Mutta kun siinä on sitten se mutta. Se peitto on iso. Lähes liian iso yhden ihmisen käsitellä. Siis olen kyllä monesti saanut lakanat vaihdettua ihan itse, kykenen siihen kyllä. Mutta on se kuitenkin hankalaa ja hikikin meinaa tulla ja toisinaan tuleekin. Ei asetu pussilakana kunnolla vaikka humpsutat toisesta reunasta ja sitten toisesta ja sitten vielä kulmista. Ja se peitto on niin iso ettei se mahdu edes kunnolla pesukoneeseen vaikka ei meillä ihan pienin pyykkäri olekaan. Eli peiton pesu on oikeasti hankalaa ja pesulassa pesettäminenkään kahdesti vuodessa (sitähän ne suosittelee) ei houkuta ihan vaan hinnan puolesta. Lisäksi lakanat on tosi isoja. Todella hankalat silittää (siksi en ole silittänytkään) ja vaivalloiset viikata kaappiin. Ja ehkä se yksi isoimmista pointeista ikinä. Peittoa ei koskaan riitä tarpeeksi molemmille. Ehkä sitä ennen riitti, mutta ei tässä vaiheessa kun yhteistä elämää on takana tosiaan se 14v, naimisissakin yli 5v ja lapsiakin 2kpl.

Näitä yllämainittuja perusteluja olen miehelle jo muutaman tovin (ehkä ainakin pari vuotta) koettanut selittää. Ajatuksen piti selvästi antaa kypsytellä pitkään ja rauhassa kunnes lupa heltisi. Lupa jäi odottamaan vielä sitä, että jos saataisiin jostain vähän alennuksella. Ei ole peitotkaan meinaan ihan niitä halvimpia hankintoja. Ja nyt se ale tuli perhemarketin asiakasomistaja-alennuksella. Niinpä peitot tarttui matkaan. Siis nimenomaan P E I T O T ! Kaksi peittoa, normaalileveät, molemmille omat. Ihanaa! Ei enää jättimäisiä pussilakanoita, painavaa peittoa, pesun hankaluutta. Eikä enää tappelua siitä kuka saa enemmän peittoa tänä yönä. Mies myös kysyi, että vaihdanko tästä lähin lakanat yksin. Tokihan tuo nyt paremmin sujuu yksin ja varmasti näin tulee jatkossa tapahtumaan. Ja edelleen pääsee niin halutessaan toisen viereen, ihan liki. Mahtuuhan sitä kaksi normaalileveänkin peiton alle, kun oikein tiivistää.

Tämähän tarkoittaa nyt myös tietenkin sitä, että pussilakanavarastokin kokee nyt muodonmuutoksen. Ihan pikaisesti ostin nyt raitaa sänkyyn, kun halvalla sain. Ihan kivat on. Mies tosin nurisee pinkistä väristä, olisi halunnut turkoosit. Perustelin, että meillä ei muuten sisutuksessa pinkkiä ole missään, joten lakanat nyt tulee juuri nämä. Ne kuitenkin päivällä menee piiloon päiväpeiton alle (silloin, kun joku sen jaksaa laittaa). Ehkäpä muuten kirjoitan joulupukille ja toivon pehmeää paketti lakanoiden muodossa.



Lakanasetti löytyi Anttilasta.


Ihan aasinsiltana tästä päästiinkiin askel eteenpäin, kun aloin samaan syssyyn valitella makkarin muuta sisustusta. Ollaan asuttu tässä nyt 2,5v ja ihan ok on ollut kaikki aiempien asukkaiden pintavalinnat. Mutta nyt alkaa olla olo, että kaipaisi jotain oikeasti oman näköistä. Kuopuksen huone ollaan laitettu viime vuonna tapetin osalta uusiksi. Jospa nyt olisi aika hieman laajentaa. Vihreää valoa näytettiin ja nyt hieman mietitään sitten makkarin laittoa tässä talven aikana. Olen jo selannut tapetteja, ylläri! Mutta siitä pintaremontista sitten enemmän, kun sen aika on.



Tässä hieman kurkkausta meidän makkariin.
Sinällään tässä ei ole mitään vikaa ja sitten toisaalta
vikaa on paljon. Suurin murhe on tuo tapetti, josta
en pidä yhtään. Se menee vaihtoon ehdottomasti.
Lisäksi värimaailma tulee muuttumaan. Onneksi
ollaan miehen kanssa siitä asiasta samoilla
linjoilla. Mutta tosiaan siitä enemmän sitten...


Ai miten sitten nukutti uusissa peitoissa ja lakanoissa. No siis hyvin! Mies tosin valitti, että nukkui huonosti. Oli kuulemma liian hotellimainen vaikutelma. Johtui ihan vaan siitä, että uudet peitot ei ole tietenkään vanhan, luttanan ja käytön/pesujen myötä pehmenneen peiton veroisia. Ja lakanatkin kun on uudet, niin eihän nekään tietenkään vedä vertoja pehmeydessä niille kymmeniä ja kymmeniä kertoja pestyille. Mutta kyllä ne siitä käytöllä pehmenee, ja käyttöhän näille tulee. Ja miten oli ihanaa, kun kerrankin peittoa on tarpeeksi. Löysi mieskin yhden oikein positiivisen asian. Jos on liian lämmin niin nyt voi nukkua molemmilla kyljillä, mutta peitto mukavasti mytättynä rintaa ja vatsaa vasten. Ennen se onnistui vain vasemmalla kyljellä. Ilot ne on pienetkin ilot. Kieltämättä ihan käyttökelpoinen kikka.

1. marraskuuta 2015

Meidän lokakuu 2015

Täytyy heti kärkeen sanoa, että lokakuussa ei kyllä tapahtunut oikeastaan yhtään mitään ihmeellistä. Ihan tavallista arkea vietettiin. Kuukausi hujahti kyllä ohi ihan silmänräpäyksessä. Miten tämä aika meneekin nykyään näin hirvittävän nopeasti.

Pojat jatkoivat jo totuttuun tapaan päiväkodissa parina päivänä viikossa. Molemmat alkoivat viihtyä jo paljon paremmin. Varsinkin kuopus alkoi loppukuuta kohden väläytellä omaa syvintä olemustaan muillekin kuin kotiväelle.

Syyslomaviikkokin sattui tähän kuuhun, mutta meillä se ei pahemmin arkea hetkauttanut. Pojat tosin pääsivät mummilaan yökyläilemään ja isiosasto päättikin samaan syssyyn pitää pari lomapäivää. Saatiin siis viettää isännän kanssa aikaa hetki ihan keskenäänkin. Mukavasti kului yksi ilta hyvän ruuan, saunan ja leffan merkeissä.

Loppukuusta tein taas inventaarion vaatekaappeihin ja varasin paikan kirppikseltä. Siellä on nyt tavarat kaupan vielä marraskuun alkupäiviin asti. Meilläpäin on nykyään yksi ihan loistava kirppis, Kirpputori Vilma's Second hand. Jos joskus eksytte paikkakunnalle ja kirppikset kiinnostaa niin tuolla kannattaa ehdottomasti käydä. Paikka on siisti ja palvelu ystävällistä.

Siinäpä tiiviisti lokakuu. Ei siis todellakaan mitään ihmeitä tapahtunut! Toki saatiin nauttia kauniista syksysäästä pitkään. Ulkoilu oli nautinto auringonpaisteessa ja syksyn pihatöitä oli mukava tehdä. Katsotaan mitä marraskuussa tapahtuu.


Pii paa puu, terve marraskuu!
Kohta menee järvet jäähän.
Saappaat jalkaan, myssy päähän.
Nenä punehtuu, onhan marraskuu!


30. lokakuuta 2015

Yhdessä tassutellen

Tässä taannoin eräänä iltana istuin ompelupuuhissa ja viereeni tupsahti esikoiseni, olihan Pikku Kakkonen juuri loppunut. Poikaa kovasti kiinnosti mitä teen ja miten sen teen. Kerroin ompelevani pikkuveljelle paitaa. Nelivuotiaan innolla poika halusi tietenkin auttaa äitiä. Yleensä en (valitettavasti) näissä ompeluharrastuksissani ole kovin innokas ottamaan apua vastaan (itsellä ajatus katkeaa ja valmista tulee huomattavasti hitaammin), mutta onhan se joskus annettava lapselle mahdollisuus jollakin tavalla osallistua. Annoin pojan asetella neulat ommeltaviin saumoihin, tai yhteistuumin niitä laitettiin paikoilleen. Minun ommellessa ja neuloja taas irrotellessa poika tökki ne takaisin neulatyynyyn. Ja voi miten oli toinen innoissaan. Huuteli isillekin, että "katso, katso, autan äitiä ompelemaan!" Kovasti myös jaksoi taitojani kehua ja minä vuolaasti kiittelin. Sydämellinen pieni poikani <3

No mitä me sitten yhdessä saatiin aikaan. Työn alla oli pikkuveljelle raitapaita tassuapplikaatiolla. Applikointi on minulle aina ollut hieman vieras ja pelottava osa-alue ja senpä takia sitä ei liiemmin ole tullut harrastettua. Pari vuotta sitten tein yksinkertaisia kuvioita, joissa oli vain suoria reunoja (esim. tähtiä). Into ei oikein siihen hommaan herännyt tuolloin (ja taisi vikaa olla silloisessa ompelukoneessakin). Nyt oli kuitenkin saatava oman maun mukainen tassupaita kaveriksi Me&i:n tassuhousuille. Eikä tämäkään kuvio tosiaan mitenkään monimutkainen ole.




Raitakankaat on tilattu Noshilta. Keltaisen raita on leveämpää ja ruskean kapeampi. Antaa mukavasti ilmettä muuten aika peruspaidalle.








Tassuapplikaatioon käytin omasta tilkkulaatikosta löytynyttä ruskeaa collegekangasta. Nurjan harjatun puolen laitoin päällepäin niin on kivan pehmoinen (ainakin muutaman pesun ajan) ja eläväpintainen. Applikointi onnistuikin tällä kertaa oikein hyvin pitkästä tauosta huolimatta. Nyt oli ompelukonekin yhteistyökykyinen, se kun on tullut vaihdettua edellisten applikointikokeilujen jälkeen. Toki tuo jälki voisi olla hieman siistimää, mutta näin omiin tarpeisiin jälki on todellakin riittävän hyvä. Mutta hieman harjoittelua niin eiköhän työn jälkikin siitä parane. Ja ehkäpä sitä voisi kokeilla tehdä jotain vähän haastavampaakin sitten pikkuhiljaa. On nämä sen verran hauskaa näpertelyä.




Ja kuten jo varmaan joku ainakin arvasi niin näiden housujen kaveriksi paita tehtiin. Mukavan maanläheisiä sävyjä yhdisteltynä, tämä mamma tykkää. Ja tietenkin, taas, niitä raitoja. Ja noihin Me&i:n tassuihin olen ollut ihastunut niin pitkään kuin niitä on ollut olemassa. Ei mahda minkään, mutta onhan ne suloisia.